Ruotsin kuningas Kaarle XIV Kustaa ja kuningatar Silvia yhdessä Suomen presidentin Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion kanssa juhlaillallisella Tukholman Kuninkaanlinnassa. Lue lisää!
Jo monena perättäisenä vuotena pidetyt Ideapäivät naisille keräsivät mukavasti osallistujia yhdeksästä seurasta ympäri eteläisen Ruotsin. Kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä tiedonjanoista naista tapasi toisiaan ja kuunteli mielenkiintoisia aiheita lauantaina ja sunnuntaina.
Lauantain pääanti oli läpikäynti siitä miten Suomen Marttaliitto toimii, innostaa, auttaa, kannustaa ja kouluttaa. Ja on tehnyt sitä jo 100 vuotta! Terhi Lindqvist jakoi paljon varteenotettavaa ajateltavaa itse kullekin. Paljon tuli myös kotiinviemistä sinne omaan seuraan tai naisryhmään. Jotain uutta, jotain tuttuakin, mutta on ihan kiinnostavaa saada päivitystä omalle osaamiselleen, ja päälle päätteeksi kokeilla sitä ennen kokeilematonta. Tuntui siltä, että jo kauan ja monessa mukana olleilla osallistujanaisilla oli innostusta ja virtaa ihan uusillekin tuulille. Saa sitten ensi vuoden päivillä kuulla niistä kokeiluista.
Ideapäivien pääideahan on tuoda paikallisista seuroista esille omaa osaamistaan ja tekemistään. Päiville osallistujat olivat hyvin valmistautuneet kertomaan ja jakamaan juuri niitä ideoita. Kaikki tekeminen on arvokasta, vaikka siitä olisi jo kenties muodostunut vuosien perinne (jouluruokien teko, perinneruokakulttuurin vaaliminen, liikunta eri muodoissa, käsitöiden tekeminen, myyjäiset jne), eikä sitä ehkä itse enää oikein muista arvostaa. Ideapäivillä nostetaan kaikki tekeminen kunniaan juuri sen kautta, kun ne jaetaan toisille. Ja kyllä on tärkeää saada välillä päästä tuulettumaan ja siinä samalla tavata muita eri-ikäisiä ruosunaisia. Meillä on niin paljon yhteistä puhuttavaa.
Itse jäin kaipaamaan jotain pientä tekemistä siinä porinoitten ohella. Olisi voinut näppärillä sormilla vaikka pyöritellä palloja korviksiin tai helmiin. Olihan meillä huovutuksen asiantuntijakin mukana. Tai jotain muuta palan/ porinoiden painikkeeksi. Ja osaamista, sitä löytyy naiset meidän riveistä! Kaunis kiitos mukana olleille!
Teksti: Tarja Backman. Kuvat: Anneli Ylijärvi
Terveyden työkalut
Ruotsinsuomalainen Liikunta ja Urheilu -liiton varapuheenjohtaja ja terveysliikunnan vastaava Pirkko Ervasti on toteuttanut Pohjois-Ruotsin piirin alueella hankkeen, jonka tarkoituksena on saada ihmiset liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi. Terveyden työkalut -seminaari pidettiin Haaparannassa 17/3 -12. Mukana oli peräti 53 henkilöä.
Päivän aikana Arto Piuva luennoi Ravitsemuksen ja liikunnan toisiaan tukevista terveysvaikutuksista. Niihin liittyy valintoja, jotka ovat olennaisia terveyden ja toimintakyvyn lisäämisessä. Terveesti tasapainossa oli seuraava aihe, jossa käsiteltiin tasapainon ja kehon hallinnan merkitystä terveydelle ja toimintakyvylle. Hyvä tasapaino ja pystyasennon ylläpito ovat liikkumisen ja toimintakyvyn perusedellytyksiä. Luennon jälkeen harjoiteltiin tasapainoa ja hillajumppaa sekä perehdyttiin oman tasapainon ja pystyasennon hallinnan testaamiseen kotikonstein.
Seminaari oli Pohjois-Ruotsin piirin terveysliikuntaprojektin viimeinen osa. Projektiin on osallistunut noin 1200 henkilöä vuoden aikana. Eri paikkakunnilla on järjestetty terveysliikunnan teemaan liittyviä tapahtumia ja on pidetty opintokerhoja ABF Elämä on sinun -materiaalin pohjalta. Liikuntaryhmissä on aloitettu zumbaa, vesijumppaa, qigongia, sauvakävelyä ja on kokeiltu myös yogaa ja boulea.
Pirkko Ervasti jatkaa RSLU:n hallituksessa. Hänen tavoitteensa on laajentaa tämäntyyppinen toiminta koko maahan.
Teksti ja kuvat: Pirkko Ervasti
Johtajuuskurssi kiinnosti
Voidaan todella puhua ”seuratoimintaan kätketystä aarteesta” – niin mittavaa on seurojen vähemmistöpoliittinen vaikuttaminen ja suomenkielisen kulttuuritoiminnan nousu eri puolilla maata. Näistä kysymyksistä keskusteltiin johtajuuskurssilla vilkkaasti. Kurssille, joka pidettiin 4.-5. helmikuuta, osallistui lähes 60 seura-aktiivia 26 seurasta.
Tämänkertaisen palaverin aiheina olivat seurajohtajuuden uudet haasteet, hallintoaluetoiminta, seuratoiminnan sukupolven vaihdos sekä liiton uusiutuva tiedotustyö ja kulttuuripolitiikka. Heli Blomberg luennoi johtajuuden uusista haasteista, Marjaana Lehmonen Nilsson kertoi esimerkin yhdestä hallintoalueeseen kuuluvasta kunnasta, Haningesta ja mitä on tehty sekä Tapio Tamminen valaisi tilannetta ruotsinsuomalaisten kannalta Uumajassa. Erityisenä seuratoiminnan kehittämisteemana oli Nuoremmatkin nuijan varteen. Liittohallituksen jäsen Juha Sarajärvi veti tätä nuorennuskeskustelua ja paneelissa olivat mukana nuoremman sukupolven edustajat Birgit Selmosson Mariestadista, Seppo Pukari Motalasta ja Seppo Kenttälä Hälleforsista. RSKL:n ajankohtaisten kysymysten esittelyssä korostuivat tiedotus ja kulttuuripolitiikka, vähemmistöasiat ja Suomeksi!-projekti. Näitä esittelivät liiton puheenjohtajat ja toimitsijat.
Teksti: Aira Rajavuori Ludvigsen. Kuvat: Timo Korvanen
Ansa ja Tauno käynnistyi
Teatteriliitto ja Suomeksi! – projekti järjestivät 21.–22.1. ohjaajakoulutuksen Tukholmassa. Mukaan oli hakeutunut 19 ohjaajaa eri puolilta Ruotsia. Kouluttajana toimi Tikkurilan teatterin senioriteatteriohjaaja Milja Vojinovic. Hankkeen tarkoituksena on lisätä ikäihmisten hyvinvointia, osallisuutta sekä yhteisöllisyyttä suomenkielisten teatterilähtöisten työtapojen avulla pienryhmissä. Jokainen ihminen ikään katsomatta kaipaa kuulluksi tulemista, ihmiskontakteja ja itsemääräämisoikeutta oman hyvinvoinnin edistämiseksi. Hankkeen kohderyhmät löytyvät vanhainkodeista, hoiva- ja pienryhmäkodeista, päivätoimintakeskuksista ja eläkeläisseuroista ja jaostoista. Teatterilähtöiset toimintatavat ovat kasvualustana itsensä toteuttamiselle. Ryhmä toimii demokraattisesti, ohjaajan johdolla. Osallistujia kannustetaan ilmaisemaan itseänsä luovasti. Menetelminä käytetään devising-työtapaa, improvisaatiota ja tarinateatteria. Nyt aloitetaan Ansa ja Tauno -hankkeita ja suunnitteluvaiheessa tarvitaan varmasti apua ja yhteistyötä niin tiedotuksessa, tiloissa kuin rahoituksessakin. Kerromme lisää hankkeen etenemisestä kevään aikana eri paikkakunnilla. Tiedustelut aira@rskl.se
Teksti ja kuvat: Aira Rajavuori Ludvigsen
Lastentoiminnan ideointipäivä
Lauantaina 14.1. järjestimme ideointipäivän ruotsinsuomalaisten lasten toiminnan lisäämiseksi ja kehittämiseksi. Tarve ja kiinnostus ovat kasvussa, ja tänä päivänä noin 30 paikkakunnan suomiseurat järjestävät toimintaa lapsille – lasten vanhemmat ovat usein aktiivisesti mukana. Hallintoalueeseen kuuluvissa kunnissa ovat ruotsinsuomalaislasten kysymykset esillä. Esikoulutoimintaa kehitetään, tehdään tarvekartoitusta, tiedotetaan, järjestetään kulttuuritapahtumia ja tehdään yhteistyötä.
Eeva Östberg, Älvkarlebyn kunnan suomenkielinen tiedottaja, kertoi kunnan toiminnasta ruotsinsuomalaislasten hyväksi.Eeva nosti esiin myös monia tarpeita ja jatkosuunnitelmia. Niistä on hyvä jatkaa yhteistyötä.
Anna-Maija Vaimala, kulttuurituottajaharjoittelija RSKL:n toimistosta, vastasi siitä, että kurssilaiset saivat maukasta ruokaa.
Lina Puranen, lastenkulttuurin projektivastaava Suomeksi -hankkeessa, kertoi lastentapahtuman järjestämisestä. Taustalla Heli Blomberg ja Anna Westberg-Engman. Anna piti Juuret-workshopin.
Heli Blomberg on toiminut muutamia vuosia RSKL:n lastentoiminnan kehittäjänä, Tenavat -kerhojen "äitinä". Tällä kertaa hän luennoi markkinoinnista ja tiedotuksesta.
Ideointipäivään osallistui 25 henkilöä, joista monet olivat ohjaajia suomiseuroista ja suomenkielisiä työntekijöitä hallintoaluekunnista. Yhteistyö todettiin hyvin tärkeäksi ja siitä oli monia esimerkkejä.
Ideointipäivän aikana tiedotettiin ja keskusteltiin mm. seuraavista:
– Toiminnan rahoitusmahdollisuuksista
– RSKL:n Suomeksi–projektin tarjoamista tukitoimista
– Esimerkki hallintoaluekunnan kaksikielisestä lastenkulttuurista
– Kulttuuritapahtuman järjestämisestä
– Lastentoiminnan markkinoinnista, tiedotuksesta ja verkostoitumisesta
– Juuret – luovan tarinnankerronnan työtavoista
Teksti ja kuvat: Aira Rajavuori Ludvigsen
Foorumi tapasi EU-parlamentaarikkoja – poimintoja tapaamisista
Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin edustajia vieraili kahden tomeran EU-parlamentaarikon luona Brysselissä 22.–23. marraskuuta. Tarkoituksena oli muun muassa kuulla poimintoja niistä tasa-arvoasioista, jotka ovat ajankohtaisia EU:ssa tällä hetkellä sekä ylipäätään tutustua parlamentin toimintaan. Lopulta ryhmän vastaanottajiksi valikoituivat käytännön syistä ruotsalainen sosiaalidemokraatti Anna Hedh ja Suomen Vihreiden Satu Hassi.
Anna Hedh
Satu Hassi
Sekä Anna Hedh että Satu Hassi ovat olleet meppeinä vuodesta 2004. Anna on EU:n Naisten oikeudet ja sukupuolten tasa-arvo -valiokunnan jäsen, joka perustettiin vuonna 1989. Tasa-arvon saralla onkin vielä paljon tekemistä muun muassa juuri EU-parlamentissa. Euroopan väestöstä noin 53 prosenttia on naisia, mutta EU-parlamentaarikoista vain 33 prosenttia on naisia. Yli 55-vuotiaita miehiä on tietenkin eniten, ja he ovat korkeissa asemissa. Lue lisää!
574 personer besökte Mukulatfest i lördags 19/11, och första upplagan av denna tvåspråkiga och sverigefinska festival blev en succé. Under Kuu nukkuu satt publiken som förtrollad och lysssnade på udda ljud, balla animationer och exotisk koreografi. I caféet mumsades det karelska piroger och lapades kaffe. Hos Anni och Linnéa i pysselhörnan veks det pappersbåtar, gjordes masker och ritades teckningar. Majula lyckades få barnen at dansa som superhjältar och kräla på den stora svarta dansmattan framför scen. På övervåningen läste Laura sagor och Ipana Impros workshops blev mycket populära. Publiken fick se och höra när en hare och en katt tjafsade och även beskåda en mycket konstig ritning av en finsk varg.
Mukulatfest blev verkligen lyckat, tack alla som kom!
Text och foto: Lina Puranen
574 henkilöä tuli Mukulatfesteille lauantaina 19.11. Tästä kaksikielisestä ja ruotsinsuomalaisesta tapahtumasta tuli menestys jo ensimmäisellä kerralla. Kuu nukku -esityksen aikana yleisö istui kuin taiottuna ja kuunteli ihmeellisiä ääniä ja katseli hienoja animaatioita ja eksoottista koreografiaa. Kahvilassa mutusteltiin karjalanpiirakoita ja lipitettiin kahvia. Annin ja Linnéan askartelunurkassa taiteltiin paperilaivoja, tehtiin naamareita ja piirrettiin. Majulan kanssa lapset tanssivat kuin supersankarit ja ryömivät mustalla tanssimatolla esiintymislavan edessä. Yläkerrassa Laura luki satuja, ja Ipana Impron työpisteet olivat suosittuja. Yleisö sai nähdä ja kuulla, kun jänis ja kissa riiteli, ja siellä oli myös tosi kummallinen piirustus suomalaisesta sudesta.
Mukulatfest oli tosi onnistunut. Kiitos teille, jotka olitte mukana.
21.–23.10. 2011 kokoontuivat ruotsinsuomalaiset senioritanssijat Axevallan kansankorkeakoululle. Kurssi oli tarkoitettu piiriohjaajille ja ryhmien ohjaajille sekä kaikille ohjauksesta kiinnostuneille. Kurssille osallistui 35 senioritanssijaa eri puolelta Ruotsia. Mukana oli myös viisi ensikertalaista, joilla on vakaa aikomus osallistua ohjaustyöhön omassa seurassaan. Kurssin ohjaajat olivat Suomesta, mikä oli omiaan tekemään kurssista mielenkiintoisen. Ohjaajat olivat Marjatta Rautalin Nokialta ja Arja Huovinen Valkeakoskelta. Oikeita ilopillereitä kumpikin, ja tanssin ohjaus kävi heiltä kuin leikiten. Kurssilla opittiin uusi ohjelmisto kokonaisuudessaan – ja vielä istumatanssejakin. Kurssilaisten mielestä ohjaus oli selkeää ja ohjaajilla oli selvä työnjako ohjauksessa. Myös teoreettista ohjausta saimme. Kurssilla valittiin myös kesän 2012 festivaaliohjelma.
Teksti: Pentti Nimell. Kuvat: Juhani Nevala
Lasten syysleiri Katajaisilla:
Suomiseura Katajaiset järjesti lastenleirin 17.–18. syyskuuta Suomituvalla. Leirille oli ilmoittautunut 15 lasta joista 11 lasta oli mukana leirillä. Leiri aloitettiin lauantaina puolelta päivin yhteisellä lounaalla, minkä jälkeen alkoi leiritoiminta. Lauloimme suomalaisia lauluja ja leikimme piirileikkejä sekä tutustuimme uusiin ystäviin.Yhdessä tutustuimme luontoon ja metsään, jossa oli monelle uusia ja mielenkiintoisia elämyksiä. Välipalan jälkeen oli vapaita aktiviteetteja. Pelasimme jalkapalloa sekä muita ryhmäleikkejä.
Ulkoaktiviteettien jälkeen siirryimme sisätiloihin. Lapsille oli hankittu erilaisia värikyniä, joita he käyttivätkin ahkerasti piirrustusten tekemiseen. Illan kohokohta oli odotettu disco, joka muun mukavan lisäksi vahvisti ryhmän yhteishenkeä.
Pitkän päivän toiminnot olikin väsyttänyt leiriläiset niin, että jokainen oli pian unten mailla uneksien uusista kokemuksista.Yövyimme isossa salissa.
Sunnuntaina aamiaisen jälkeen olimme kauan metsässä, leikimme ja rakensimme majan.
Kaikki loppuu aikanaan niin myöskin tämä leiri. Ruokailun jälkeen lähdimme kotiin paljon uusia elämyksiä ja muistoja rikkaampana. Lapset olivat iloisia kun olivat saaneet uusia kavereita, joilla oli sama kieli ja kulttuuri.
Leirillä oli viisi aikuista johtamassa. Lapset ja heidän vanhempansa olivat erittäin tyytyväisiä leirin onnistumisesta. Tulemme jatkossakin kehittämään yhteistyötä lasten ja vanhempien kesken ja pyrimme saamaan lisää kiinnostuneita mukaan.
Leiriterveisin Minna, Aira, Pauliina ja Hanne
Teksti: Paavo Jokinen. Kuvat: Pauliina Mäkinen ja Minna Lundström
Kesän kohokohtia:
Neljän sukupolven leiri
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna vietettiin neljättä kertaa RSE:n Västmanlandin piirin järjestämää lasten ja isovanhempien leiriä Surahammarin Rävnäsissä. Leirin vahvuus oli 50 henkeä, joista 35 oli lapsia. Tänä vuonna mukana oli paljon ensikertalaisia, mikä kertoo siitä, ettei leiri ole vielä läheskään tavoittanut kaikkia potentiaalisia läänin ruotsinsuomalaisia, joista leiri-iässä alkaa olla jo neljäs sukupolvi.
Monen polven leiri toimii erinomaisena kielikylpynä. Grilli-illassa päästiin heti tutustumaan toisiinsa, löydettiin viimekesäiset kaverit tai tavattiin uusia. Luontopolku, soutu- ja kanoottikierrokset aikuisten kanssa, onkiminen, uiminen, jalkapallo ja muut pelit laajalla nurmialueella tarjosivat hyvää liikuntaa ja niiden vastapainoksi saatiin myös piirtää ja maalata.
Leirin yhteistyökumppaneina ovat Ruotsinsuomalaisten keskusliitto, RSKL ja Ruotsinsuomalaisten nuorten liitto, RSN, joka viimeksi mainittu rahoittaa lasten kulut omasta liikunta- ja terveysprojektistaan. Perinteinen tukija on myös opintoliitto Studiefrämjandet Köpingissä. Leirin vastuuhenkilöt, Pentti Nimell ja Onni Mustonen korostavat yhteiskunnan tuen olevan edellytys leirin jatkumiselle. Nyt keittiön toiminta oli vapaaehtoisten varassa, pääemäntänä tällä kertaa Lahja Viita Hallstahammarista ja hänen apunaan samalta paikkakunnalta Pirkko Jussi ja Erja-Liisa Pekkanen sekä Kari Nimell Köpingistä.
Teksti: Marja Räihä. Kuvat: Olavi Räihä
Liity
Sinäkin jäseneksi
Ruotsinsuomalaisten Keskusliittoon!
Ota yhteyttä asuinpaikkakuntasi jäsenyhdistykseen tai
suomiseuraan.
RSKL:n jäsenyhdistysten yhteystiedot löydät
sivulta jäsenyhdistykset tai soittamalla liittotoimistoon 08-615 83 40.
Mikäli
asuinpaikkakunnallasi ei ole
RSKL:n yhdistystä, voit liittyä
suorajäsenenä
keskusliittoon seuraavasti:
Liittyminen
tapahtuu maksamalla jäsenmaksu (200 kr) ja ilmoittamalla samalla
henkilötiedot:
Etunimi ja
sukunimi
Syntymäaika
(vvvv-kk-pp)
Postinumero
ja paikkakunta
Katuosoite
Puhelinnumero
Sähköpostiosoite
Bankgiro: 830-3224
Postgiro: 654622-0
Tervetuloa
mukaan harrastamaan ja vaikuttamaan!
PIIRIEN JA SEUROJEN
TAPAHTUMIA
KARAOKETANSSIT
Eskilstunan Suomi-Seuralla, Sisulassa lauantaina 19. toukokuuta klo 20-01.
Liput 60 kr.
SUOMIPÄIVÄT
19.–20. toukokuuta Suomituvalla, Norra Lövudden, Västerås.
–
Lauantaina 19. 5. KIRPPIS klo 10.00–14.00.
–
Lauantaina 19. 5. klo 15.00 RAFAELIN ENKELIT. Mieskuoro Suomen Turusta. Liput 50 kr, sis. pullakahvit. Mainos!
–
Lauantaina 19. 5. klo 19.00 TANSSIT: soittaa DYNAMO ja Jari Salminen. Mainos!
–
Sunnuntaina 20. 5. Erilaisia KILPAILUJA klo 10.00 alkaen. Suomipäivien PÄÄJUHLA klo 13.00. Ohjelmassa mm. mieskuoro AIKAPOIKIEN uuden CD-levyn julkistaminen.
Järj. Suomi Seura Katajaiset
JENKKAMARATOONI
L:nan museon edessä (Kasarmitorilla)
26. toukokuuta alkaen klo 11.00.
Ruokailumahdollisuus seuralla, klo 14.00 puh. 0418-12509, -13143. Engelbrektsg. 1, II-kerros Iltapäivätanssit Folkets Hus, klo 16-20. Soittaa trio Fenix.
Järj. Landskronan Suomiyhdistys
VIRIKEPÄIVÄ
lauantaina 26. toukokuuta klo 10 sauvakävelyä, veikkauskävelyä, kuntotestestejä ym. klo 11 VETERAANIEN MESTARIT-KILPAILU ja URHEILUTIETOKILPAILU klo 12-13 RENTOUTUMISTA MUSIIKIN ja LIIKKEEN AVULLA, ohjaajana Anne Ihalainen Suomesta. klo 13-14 MUISTOKIRJAN LEHDILTÄ, ohjaajana Marja Jäppinen Suomesta.
Liput 50 kr. klo 18.30-20 YHTEISLAULUA klo 20 KARAOKETANSSIT,
Liput 60 kr.
Lisätietoja: www.eff-ess.com Mainos!
LASTEN KESÄJUHLA
lauantaina 2. kesäkuuta klo 10-13 Sisulassa, Lagerkvistsgatan 2, Eskilstuna. Kutsu!
Lasten VIIKONLOPPULEIRI
lauantai – sunnuntai 9.–10. kesäkuuta. Suomitupa, Västerås. Kutsu!
VECKOSLUTLÄGER för barn
lördag – söndag 9–10 juni. Finskastugan, Västerås. Inbjudan!
PERHELEIRI
31.8. – 2.9. Antinsaaressa Torniossa.
HUOM! Rajoitettu määrä paikkoja. Ehkä vanhemmat ovat estyneitä tulemaan leirille, mutta älkää antako sen olla este. Muutkin sukulaiset voivat osallistua leirille lasten kanssa. ILMOITTAUTUMISET VIIMEISTÄÄN 30. kesäkuuta. Leiri on maksuton – matkat Tornioon maksatte itse. Suomi-Seura 0920 - 676 26, Eila Kastu 0920–26 49 34.
Leirin järjestää Luulajan Suomi-Seura ja Luleå Domkyrkoförsamling, Luleå Stift
30. kesäkuuta 2012 FINNSTIGEN-YHDISTYS 30 VUOTTA Lue lisää!
Lähettäkää tietoja sellaisiasta tapahtumista, joihin voivat osallistua muutkin kuin oman yhdistyksen jäsenet!