Ruotsinsuomalainen Liikunta ja
Urheilu, RSLU
RSLU
toimii ruotsinsuomalaisten hyvinvoinnin puolesta. Se tarkoittaa
liikkuvaa elintapaa ja liikunnan iloa, niin fyysistä kuin psyykkistä
hyvää oloa. RSLU on kaikenikäisten järjestö. Liikuntaharrastuksen ja
tapahtumien parissa ruotsinsuomalaiset tapaavat toisiaan ja harrastavat
”suomeksi”.
RSLU
• Liikuntaliitto perustettiin vuonna 2000, mutta liikunta- ja urheilutoimintaa on harrastettu suomalaisseuroissa yli 50 vuotta.
• On RSKL:n erityisliitto ja vastaa keskusliiton liikunta- ja urheilutoiminnasta.
• Sillä on paikallisia jäsenyhdistyksiä, joista suurin osa on
suomi-seurojen liikuntajaostoja. Mukana on myös erityisiä lajiseuroja.
• RSLU tekee yhteistyötä muiden ruotsinsuomalaisten urheiluliittojen kanssa, mm saappaanheittoliiton ja pesäpalloliiton.
RSLU
• Pitää oman edustajakokouksen joka toinen vuosi.
• Liikuntaliitolla on hallitus, joka on jakanut tehtävät keskenään ja
vastaa toiminnasta yhdessä liittotoimiston kanssa. Liikunnan toimitilat
ovat RSKL:ssä, Tukholman Bellmansgatanilla.
RSLU:n toimintasuunnitelma
Edustajakokouksen hyväksymä RSLU:n toimintaohjelma vuodelle 2010 on saatavissa tästä (tulee myöhemmin).
RSLU:lla on yhteistyösopimus Viking Linen kanssa
RSKL ja RSLU ovat Korpenin jäseniä, linkki www.korpen.se
|
|
Liikuntaliiton toiminta
Kunto- ja terveysliikunta
• RSLU:ssa on 14 terveysliikuttajan tutkinnon suorittanutta henkilöä.
• Koulutusta eri alojen ohjaajille mm kuntotanssi, voi hyvin –kerhot, naisliikunta jne
• Kävelyklubitoiminta. Liitteet –materiaali, klubitiedot.
• Valtakunnallinen kävelypäivä joka vuoden lokakuussa.
• RSLU toteuttaa terveysliikunnan projekteja yhteistyössä seurojen ja kansankorkeakoulujen kanssa.
• Vuosittain järjestetään liikunnallisia tapahtumia mm Axevallan Kesän yhteydessä.
Lajitoiminta
• Mestaruuskilpailut pidetään vuosittain mm seuraavissa lajeissa:
paritanssi, tuppi, petankki/boule, keilailu, saappaanheitto,
kirveenheitto, mölkky ja tikanheitto.
• Kilpailut anotaan liikuntaliitosta ja nyt on korkea aika anoa vuoden
2010 kilpailujen järjestämisoikeutta. Tämän vuoden tupen
mestaruuskilpailut pidetään Västeråsissa 17.4. Tulosluettelot on
nähtävissä liiton kotisivulta.
• Ohjeet kilpailujen järjestäjille tästä, lisätietoja lajivastaavilta. Tietoja eri lajien säännöistä ym: saappaanheitto: www.saappaanheitto.com, kirveenheitto: www.granfors.com, tuppi: www.pottu.tky.fi/saan.html, mölkky: www.molkkyliitto.fi
• Kilpailujen mitalit tilaa kilpailun järjestäjä suoraan mitalien
kaivertajalta Rauno Wallilta rauno.wall@telia.com. Oltava ajoissa
liikkeellä!
• Kilpailujen ilmoittautumismaksuista suoritetaan 10% RSLU:n nuorisourheilijoiden stipendirahastoon.
Nuorisourheilijoiden Stipendirahasto
Rahaston tarkoitus on vuosittain jakaa stipendejä RSKL:n jäsenyyteen
kuuluville alle 20 –vuotiaille urheilijoille ja/tai valmentajille.
Tällä tavoin tuetaan nuorten liikuntakasvatuksellista kehitystä,
valmennusta ja koulutusta samoin kuiun annetaan nuorelle kannustusta
harrastuksen jatkamiseen. Yksi vuosittain jaettavista stipendeistä
nimetään erikseen Matti –stipendiksi Matti Kauppilan muistoksi. Linkki
tästä stipendirahaston sääntöihin. Linkki stipendirahastohakemukseen tästä.
Rahasto toimipaikka on RSLU:n/RSKL:n toimisto Tukholmassa ja sen
postisiirtotili on 488 57 38 – 7. Rahasto ottaa mielellään vastaan
lahjoituksia.
Anomukset jätetään RSLU:lle 30.4. mennessä vuosittain.
|
|
Tehtävien
jako ja lisätiedot eri toiminnoista:
Liikuntahallitus
|
Puheenjohtaja
Teuvo Nevala
lajitoiminta,
mestaruuskilpailut
teuvo@tecknet.se
|
Varapuheenjohtaja
Pirkko
Ervasti
terveysliikuttaja
ja
-kouluttaja, kuntoilu ym.
pirkko.ervasti@comhem.se
|
|
|
Hannele Virranniemi
paritanssi
hannele.virranniemi@vgregion.se
|
Seppo
Pesonen
lajitoiminta,
tiedotus ym.
sepeteus@spray.se
|
|
|
Juhani Haapasaari
järjestöasiat ja liikunnan kehittäminen Suur-Tukholmassa
hjuhani@hotmail.com
|
Varajäsen
Nina Frölid
pesäpallo
|
|
|
|
Liittotoimistossa
liikunta-asioita hoitavat:
|
Aira Rajavuori Ludvigsen
08-615
83 44
aira@rskl.se
RSLU:n
tehtävät toimistossa mm. koulutus, tiedotus,
talous jne.,
erityisesti lasten
ja nuorten liikunta.
Marjatta Piispala
08-6158348
marjatta@rskl.se
Osin
RSLU:n
tehtäviä mm
järjestöyhteyksiä,
senioriliikuntaa.
|
|
|